Ja näin edellisestä kirjotuksesta on jälleen mennyt aivan liian pitkä aika. No, tälle ei löydy muuta selitystä kuin meri, hiekka, palmut, kylmä juoma, sukeltaminen, auringossa löhöily jne. Olemme pahoillamme.
Käytiin siis koko poppoo Phuketissa viikon mittaisella lomalla. Tuo lomatodellatuli tarpeeseen! Joku voi ihmetellä, miksi Phuket? Siellähän on lähestulkoon enemmän turisteja kuin paikallisia. Tähän löytyy luonnollinen ja mielestäni hyvä selitys. Sanalla sanoen: sukeltaminen. Aiheesta lisää myöhemmin...
Itse olen ollut Phuketissa kahden viikon lomalla pari vuotta sitten, ja turisteista huolimatta rakastuin siihen saareen. Nytkään, pari vuotta myöhemmin, en joutunut pettymään. Saari ja varsinkin Kata beach piti lupauksensa ihanasta hiekkarannasta, lämpimästä merestä ja rannalla kulkevista pikkutavaraa kaupustelevista ihmisistä. Se tunnelma, minkä rannalla saa kokea (muista turisteista huolimatta) on ihanan kiireetön.
Bussissa on tunnelmaa ! |
Matkustimme siis Bangkokista Phukettiin, ja päinvastoin, yöbussilla. Songran festivalista, joka on siis Thaimaalainen uusivuosi ja "sadekauden" aloittajaiset, vuoksi matkustimme Phukettiin "tavallisella" bussilla. Bussissa meitä odotti pientä purtavaa ja vettä sekä peitto ja tyyny jotka helpottivat superkylmäksi ilmastoidussa bussissa matkustamista huomattavasti. Takaisin päin olimme saaneet buukattua itsemme VIP bussiin, jossa penkit olivat leveämmät ja ne sai lähes makuuasentoon. Tähän lystiin kuului myös vesipullo, purtavaa ja tarpeellisiksi koettu peitto. Matka Thaimaan halki kesti n. 12h ja matkaan kuului yksi pysähdys.
Yksi pysähdys 12h aikana, eikä mitään käsitystä missä olet... |
Viikon ajaksi olimme suunnitelleet vain pari sukelluspäivää eikä muita suunnitelmia juurikaan ollut. Phukettin bussiasemalle päästyämme, otimme lava-auton alle ja matkustimme suoraan Katan rantaan. Meri tuntui uskomattoman hyvälle ihoa vasten! Päivät, joina emme sukeltaneet, vietimmekin pääsääntöisesti rannalla. Yhden päivän aamuna kavimme katsomassa myös Big Buddhaa, jonka jälkeen löysimme itsemme rannasta katselemasta auringonlaskua.
Kata Beach. |
The Big Buddha. |
Villit toveri Apinat Big Buddhalla. |
Näkymää Buddhalta Kata Noin suuntaan. |
Loma oli rentouttava ja mieleen painuva. Ja koska olimme osanneet varautua Phuketin turistimassoihin ja -hintoihin, emme antaneet senkään häiritä itseämme. Löysimme kohtuuhintaisen majoituksen booking.com sivustolta ja majoituimme kahdessa huoneessa. Hintaa viikosta tuli noin 100€ per naama, joten suhteellisen edullisesti päästiin.
Rantasukellus. |
VillaReal Heights. |
Tosiaan tuosta sukeltamisesta lisää pian, kun saamme kuvat ladattua. Sen verran mainittakoon, että koska itse olen sukeltanut Phuketissa aijemmin, tiesin heti keneen ottaa yhteyttä, kun päätimme ennen reissua halustamme sukeltaa. Suosittelen lämpimästi kurkkaamaan http://www.jp-diving.com/ nettisivut, jos Phuketin loma on tiedossa ja sukellus kiinnostaa!
Paluumatka VIP bussissa. |
Pyydän tekstin sekavuutta anteeksi, bussissa nukkuminen kun ei VIP luokituksesta huolimatta vastaa sängyssä nukuttuja yöunia. Toivottavasti lomamme pääpiirteittäin avautui teille, tämä painuu nyt päikkäreille. Kauniita unia!
-Eini