Herätys 5:00

Sairaalan nimi, jossa suoritin ensimmäisen harjoitteluni, eli lasten hoitotyön, oli Panyananthaphikku Chonprathan Medical Center Srinakharinwirot University tai lyhemmin ”Chonprathan”. Rangsitin yliopistolta oli sairaalalle matkaa yhteisellä bussikuljetuksella noin 45 minuuttia ja perillä oltiin vähän ennen seitsemää aamulla. Paikan päällä piti vielä hengailla kolmisen varttia, jonka pystyi käyttämään vaikka aamupalan syömiseen katetussa ja hiostavassa ulkoravintolassa.

Thaimaassa ainakin sairaanhoitajaopiskelijat suorittavat harjoittelun ryhmittäin oman yliopistolta tulleen opettajan opastuksella. Tuossa mun ryhmässäni opiskelijoita oli kahdeksan ja yksi opiskelijoista oli nimitetty mun ns. henkilökohtaiseksi tuutoriksi eli buddyksi. Suurin osa harjottelupäivistä tulikin vietettyä tämän buddyn seurassa. Mulla kävi ainakin tuuri tän ekan ryhmän kanssa, koska kaikki puhuivat englantia. Toiset vähemmän ja toiset vähän enemmän. Englannin osaaminen selittyy sillä, että tämä ryhmä oli kansainvälinen ryhmä ja he lähtevät opintojen loppupuolella Ruotsiin pitkään vaihtoon.

Jokainen opiskelija sai yhden oman potilaan viikoksi hoidettavakseen ja piti hänestä joka aamu tilannekatsauksen englanniksi. Normaaliin harjoittelupäivään kuului aamulla shift change report eli aamuraportti thain kielellä ja muut normaalit osastotyön rutiinit pesuineen, lääkejakoineen, mittauksineen ja kirjauksineen. Potilaat olivat iältään pienestä vauvasta noin kymmenvuotiaisiin ja suurin osa noin nelikymmenpaikkaisen osaston potilaista tuli lähellä olevasta child care centeristä. Sen nimeä en enää muista, mutta tilaa siellä on kuulemma noin 500 lapselle ja heitä hoitaa yksi sairaanhoitaja ja useampi, käsittääkseni kouluttamaton, lastenhoitaja. Laitoksen lapset ovat siis hylättyjä ja useimmat ovat kehitysvammaisia. Lasten sairauksista yleisimpiä tällä osastolla olivat keuhkokuume, ripuli ja erilaiset hengitysvaikeudet. Painehaavoja löytyi myös valitettavan monelta.

Osasto itsessään oli melko nuhjuinen ja törkyinen. Ilmastoinnista ei ollut mitään tietoa vaan ilmanvaihto, eli tässä tapauksessa saman lämpimän ilman siirtäminen paikasta toiseen, tapahtui katto- ja pöytätuulettimien voimin. Kärpäset pörräsivät lasten kasvoilla ja muurahaisia vilisi sängyissä. Suomen sairaaloiden hygienian tasoon tottuneena tämä oli tietysti pienimuotoinen shokki, vaikkakaan ei yllätys.

Lastenosaston lisäksi pääsin myös tutustumaan kolmeksi päiväksi synnytysosastoon ja yhdeksi päiväksi ensiapuun. Synnytysosastolla pääsin vastaanottamaan tulevia synnyttäjiä ja valmistamaan heitä synnytykseen. Itse synnytyksiin en päässyt auttamaan, mutta sain seurata vierestä miten asiat täällä päin maailmaa hoidetaan. Vastasyntyneille pääsin tekemään mm. APGAR-pisteytyksiä ja erilaisia tutkimuksia ja mittauksia.

Yhteiskuljetus takaisin yliopistolle lähti vaihtelevasti neljän jälkeen ja yleensä perillä oltiin viiden aikaan iltapäivällä. Harjoittelupäivät kestivät siis matkoineen noin 11 tuntia ja tähän sisältyi yksi ruokatauko keskellä päivää. Pitkiä ja raskaita päiviä kuumalla ja hiostavalla osastolla ovat päälimmäiseksi jääneet muistot. Iloa, riemua ja onnistumisen kokemuksia löytyi myös ja ne tulivat suurimmalti osin itse lapsilta erityisesti heidän reaktioistaan ja ilmeistään. Tämän jälkeen lastenhoitoa katsoo uusin silmin Suomessa. Kokemuksena ehdottomasti suositeltava paikka.

- Kristo