Sairaalan nimi, jossa
suoritin ensimmäisen harjoitteluni, eli lasten hoitotyön, oli
Panyananthaphikku Chonprathan Medical Center Srinakharinwirot
University tai lyhemmin ”Chonprathan”. Rangsitin yliopistolta oli
sairaalalle matkaa yhteisellä bussikuljetuksella noin 45 minuuttia
ja perillä oltiin vähän ennen seitsemää aamulla. Paikan päällä
piti vielä hengailla kolmisen varttia, jonka pystyi käyttämään
vaikka aamupalan syömiseen katetussa ja hiostavassa
ulkoravintolassa.
Thaimaassa ainakin sairaanhoitajaopiskelijat suorittavat harjoittelun ryhmittäin oman yliopistolta tulleen opettajan opastuksella. Tuossa mun ryhmässäni opiskelijoita oli kahdeksan ja yksi opiskelijoista oli nimitetty mun ns. henkilökohtaiseksi tuutoriksi eli buddyksi. Suurin osa harjottelupäivistä tulikin vietettyä tämän buddyn seurassa. Mulla kävi ainakin tuuri tän ekan ryhmän kanssa, koska kaikki puhuivat englantia. Toiset vähemmän ja toiset vähän enemmän. Englannin osaaminen selittyy sillä, että tämä ryhmä oli kansainvälinen ryhmä ja he lähtevät opintojen loppupuolella Ruotsiin pitkään vaihtoon.
Jokainen opiskelija sai
yhden oman potilaan viikoksi hoidettavakseen ja piti hänestä joka
aamu tilannekatsauksen englanniksi. Normaaliin harjoittelupäivään
kuului aamulla shift change report eli aamuraportti thain kielellä
ja muut normaalit osastotyön rutiinit pesuineen, lääkejakoineen,
mittauksineen ja kirjauksineen. Potilaat olivat iältään pienestä
vauvasta noin kymmenvuotiaisiin ja suurin osa noin
nelikymmenpaikkaisen osaston potilaista tuli lähellä olevasta child
care centeristä. Sen nimeä en enää muista, mutta tilaa siellä on
kuulemma noin 500 lapselle ja heitä hoitaa yksi sairaanhoitaja ja
useampi, käsittääkseni kouluttamaton, lastenhoitaja. Laitoksen
lapset ovat siis hylättyjä ja useimmat ovat kehitysvammaisia.
Lasten sairauksista yleisimpiä tällä osastolla olivat keuhkokuume,
ripuli ja erilaiset hengitysvaikeudet. Painehaavoja löytyi myös
valitettavan monelta.
Osasto itsessään oli
melko nuhjuinen ja törkyinen. Ilmastoinnista ei ollut mitään
tietoa vaan ilmanvaihto, eli tässä tapauksessa saman lämpimän
ilman siirtäminen paikasta toiseen, tapahtui katto- ja
pöytätuulettimien voimin. Kärpäset pörräsivät lasten kasvoilla
ja muurahaisia vilisi sängyissä. Suomen sairaaloiden hygienian
tasoon tottuneena tämä oli tietysti pienimuotoinen shokki,
vaikkakaan ei yllätys.
Lastenosaston lisäksi
pääsin myös tutustumaan kolmeksi päiväksi synnytysosastoon ja
yhdeksi päiväksi ensiapuun. Synnytysosastolla pääsin
vastaanottamaan tulevia synnyttäjiä ja valmistamaan heitä
synnytykseen. Itse synnytyksiin en päässyt auttamaan, mutta sain
seurata vierestä miten asiat täällä päin maailmaa hoidetaan.
Vastasyntyneille pääsin tekemään mm. APGAR-pisteytyksiä ja
erilaisia tutkimuksia ja mittauksia.
Yhteiskuljetus takaisin yliopistolle lähti vaihtelevasti neljän jälkeen ja yleensä perillä oltiin viiden aikaan iltapäivällä. Harjoittelupäivät kestivät siis matkoineen noin 11 tuntia ja tähän sisältyi yksi ruokatauko keskellä päivää. Pitkiä ja raskaita päiviä kuumalla ja hiostavalla osastolla ovat päälimmäiseksi jääneet muistot. Iloa, riemua ja onnistumisen kokemuksia löytyi myös ja ne tulivat suurimmalti osin itse lapsilta erityisesti heidän reaktioistaan ja ilmeistään. Tämän jälkeen lastenhoitoa katsoo uusin silmin Suomessa. Kokemuksena ehdottomasti suositeltava paikka.
- Kristo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti